Kuvakulmia...

Maailmaa voi katsoa monenlaisesta kuvakulmasta.

Tykkään valokuvailla asioita, erilaisista kuvakulmista.

En omista järjestelmä kameraa. 

Kuvaan kännykälläni (jossa maailman huonoin kamera), iPadilla tai Canonin ixuksella (joka jo monta vuotta vanha).

Tarkempia kuvia varmasti saisi laadukkaammalla kameralla. Ehkä parempi kamera on joskus hankintalistalla. Nyt mennään näillä mitä on.

Kesän vaihtuessa syksyyn on kiva kuvailla värejä ja erilaisia kontrasteja.

Mökin pyykkinaru näyttää erilaiselta alhaalta ylöspäin katsottuna.

Mökin laituri ja sen portaat.

Vievätkö portaat veteen vai pääseekö näitä pitkin seikkailulle?

Mökin ikkunan välissä ollut laiva pääsi seikkailemaan pilvien päälle. 

Matkaakohan se mikämikämaahan?

Mökin viereisillä pelloilla oli sadonkorjuu menossa.

Porin Pormestarinluodon lampaat olivat nälkäisiä ja uteliaita.

Mökin kottikärryt ovat nähneet paljon puuhastelua. 

Varaston kulmassa ne odottavat taas uusia seikkailujaan.

Syksy ja sienet. 

Mökin pihassa oli pieni ja soma kärpässieni löytänyt oman paikkansa tässä maailmassa.

Kaikenmaailman puita pinossa. 

Yksinäinen kissankello taisteli tuulenpuuskia vastaan.

Oletko koskaan kurkannut laiturin lautojen väliin?

Tältä näytti Peltolammin uimarannan laiturin väli.

Ruusupensaan ruusu näyttää tältä läheltä kuvattuna.

Linnunpönttö jäänyt kivelle kököttämään.

Lokki ja sen lento.

Muutamia vuosia sitten kuvattu suihkulähde oli saanut värejä.

Onko taivas kattona vai pohjana?

Kumpi onkaan taivas ja kumpi heijastus?

Miltä näyttää maailma oven alta kurkattuna?

Sininen hetki Rodoksella.

Liian helposti maailmaa katsoo omalta tasoltaan missä seisot tai istut. Ympäristöä kannattaa katsella välillä matalammalta tai korkeammalta, jotta näkee sen kaikki mahdollisuudet.

Terveisin Sanna

Pala viisautta taas viety...

Viisaudenhampaat taitavat olla pieni pala esihistoriaa meissä ihmisissä.
Monia vuosia sitten takimmaisia poskihampaita, eli viisaudenhampaita tarvittiin kovan, keittämättömän ruuan pureskeluun. Silloin leukaluutkin olivat suuremmat kuin nykypäivänä. 
Nykyään ihminen syö käsiteltyä ja pehmeää ruokaa, eikä poskihampaille ole enää virkaa. Leukaluumme ovat pienentyneet vuosien saatossa ja nykypäivänä viisaudenhampaat kasvavat tilanpuutteen vuoksi oman tahtonsa mukaan.

Viitisen vuotta sitten oikeanpuoleinen yläviisuri puhkesi ja tulehtui kesken Porissa vietetyn viikonlopun. Leuka jäi lukkoon, enkä saanut suutani auki. Sen viikonlopun aikana ei pahemmin herkuteltu mummun tai äidin ruuilla.
Antibioottikuuri onneksi auttoi ja leukalukko laukesi. Acutassa poistettiin ensimmäinen pala viisauttani viidessä minuutissa.
Sairaslomaa ei tullut ensimmäisellä kerralla ollenkaan. Poistopäivänä piti syödä viileitä ruokia, mutta muutoin en muista saaneeni kummosia ohjeita.

Kolmisen vuotta sitten tulehehtui toinen alaviisurini puhkeamisen jälkeen. Työpäivän aikana alkoi poski paisua ja lähdin nopeasti hammaslääkäriin, joka määräsi antibiootit ja laittoi röngtenin jonoon.
Pelkkä perus röngten ei riittänyt, Oli otettava myös 3D ja 4D kuvat. Hammas oli erittäin lähellä leuan hermoja ja siksi hammas piti poistaa kirurgisesti. Ennen poistoa ien tulehtui toistamiseen ja taas sain pullean posken. Antibioottia jälleen ja poski palautui normaaliksi.
Kirurgiseen poistoon mennessäni, minua jännitti ensimmäistä kertaa elämässäni hammaslääkäriin meno.
Hoitaja kertoi: "Sinulle laitetaan puudutuspiikki, jonka yksi vaikuttavista aineista on adrenaliini, joka saa sydämen sykkeen nopeutumaan hetkeksi. Tämä vaikuttaa pienen hetken paniikkikohtaukselta, mutta menee ohi". Olotila oli ihan kaamea! Muutaman minuutin itkin hysteerisenä vaakatasossa vihreän steriilin lakanan alla, tärisin ja sydän hakkasi miljoonaa.
Hammas saatiin poistettua ja sain huokaista helpotuksesta pois lähtiessäni.
Alaviisurista sain sairaslomaa kolme päivää + viikonlopun vapaat päälle.
Sain syödä kylmää ruokaa leikkauspäivän, ei pureskelua, ei imeskelyä, ei sylkemistä.
Särkylääkkeeksi määrättiin PANACOD. Voin kertoa ettei se sopinut minulle ollenkaan! Operaatiopäivän iltana suu ei auennut ja poski oli paisuksissa. PANACOD aiheutti minulle pahoinvointia ja oksensin, joka ei ollut helppoa, koska suu ei auennut ja sai pelätä ettei haava repeä suussa.
Särkylääke vaihdettiin ja minä toivuin pikkuhiljaa ja sain myös oman normaalin poskeni takaisin.

Muutamia viikkoja sitten otin yhteyttä hammaslääkäriin tovi sitten puhjenneen vasemman yläviisurini vuoksi. Kävin hammaslääkärillä näyttämässä suutani (Minut laskettiin tuolilla alas ja kymmenen sekunnin päästä ylös). Sain reseptit valmiiksi tulevaa poistoa varten ja jäin odottamaan kutsua operaatioon.
Keskiviikkona töiden jälkeen sain soiton hammaspolilta COXAsta (jossa alaviisurikin poistettiin kirurgisesti). Torstaina olisi aika kirurgiseen poistoon.
Eilen kävin poistattamassa kolmannen viisauden palani, joka kasvoi täysin vaakatasossa toista hammasta kohti.
Tällä kertaa puudutusaine oli neutraalimpaa, eikä aiheuttanut paniikkikohtausta. Operaatio meni "mukavasti" ja pääsin puolen tunnin kuluttua lähtemään pois.
Iltaa kohden poski alkoi taas paisua ja nyt tätä kirjoittaessani olo on hieman hamsterimainen.

OHJEET:

• Ensimmäinen päivä vain viileää ruokaa, ei mielellään pureskeltavaa, jottei hyytymä irtoa.
• Ei purskuttelua kahteen päivään
• Ei sylkemistä kahteen viikkoon.
• Viikon liikuntakielto. Maanantaina saa varovasti alkaa tehdä kevyttä liikuntaa, ilman hurjaa sykkeen nousemista.
• Viikon saunomiskielto.

Olen iloinen että sain ajan niin nopeasti, ettei ien ehtinyt tulehtumaan. Tämä vaikeuttaisi taas hyvän verensokeritasapainon ylläpitämistä, koska tulehdus nostaa sokereita.

Sairaslomaa kaksi päivää + viikonlopun vapaat.

Siinä tarinoita viisauden paloista. 

Neljäs vielä paikoillaan, eli ripaus viisautta jäljellä.

Nyt otetaan iisisti ja liikutaan taas kun siihen on lupa.

Terveisin Hamsteri

Elämäni AAKKOSET

Olen pohdiskelija pohjimmiltani. Tykkään kirjoittaa ja tehdä kaavakkeita. Hurahdin tänään kirjoittamaan elämäni AAKKOSISTA. Joku muukin oli joskus niin tehnyt.

Tuli kiva fiilis.

Ohjeet AAKKOSIIN:

Kirjoita kirjain. Mikä omaa elämää koskeva sana tulee mieleen, joka alkaa kyseisellä kirjaimella. Perustele.

Tässä minun elämäni AAKKOSET!

A 

ALITAJUNTA kolkuttelee päivittäin. Useimmiten se muistuttelee asioista, kuten; "mene salille", "liiku", "urheile". Joskus se kolkuttaa että "kannattiko sanoa noin" tai että "olisiko asian voinut ehkä hoitaa toisella tavalla".

AURINKO. Se virkistää, piristää, ilostuttaa, ruskettaa, lämmittää. Se vaan on niin ihana, mutta saamme nauttia siitä täällä Suomessa liian vähän.

AAMU. Olen aamu ihminen, jos saan hoitaa asiat rauhassa, omalla aikataulullani ilman suurempaa kiirettä. 

B

BANAANI on hedelmä jota syön usein. Siitä saa energiaa, se toimii hypo eväänä ja siitä lähtee hetkeksi nälkäkin.

C

CELCIUS. Mitä lämpimämpi sen parempi. Tykkään lämpimästä!

D

DIABETES diagnosoitiin huhtikuussa 2016. Elämä hieman muuttui, mutta voin edelleen tehdä samoja asioita kuin ennenkin. Omaa olotilaansa on kuitenkin kuulosteltava normaalia enemmän kuin ennen ja huolehdittava terveellisestä elämäntavasta entistä enemmän.

E

EI! On osattava sanoa EI. 

Minun mielestäni jokaisella ihmisellä saa olla omat mielipiteensä ja jokaisen on tiedettävä omat rajansa. 

Kaikkeen humputukseen EI tarvitse lähteä mukaan, jos ei halua. 

EI tarvitse miellyttää muita, kokeakseen olevansa tärkeä.

F

Asumme asunnossa F.

G

H

HALU. Minulla on HALUA olla, mennä, tehdä ja kokea asioita. En HALUA jäädä paikoilleni möllöttämään liian pitkäksi ajaksi.

HYPOGLYKEMIA on tila, jolloin verensokeri laskee liian alas. Alle 4mmol. Silloin on tankattava jotain nopeasti imeytyvää hiilihydraattia, kuten banaania, mehua, hunajaa, sokeria tms. Pahimmassa tapauksessa HYPOGLYKEMIA voi johtaa tajuttomuuteen.

HYPERGLYKEMIA on tila, jolloin verensokeri nousee liian ylös. Yli 11mmol verensokerit luokitellaan "liian korkeiksi". Hetkellisesti korkealla oleva sokeri ei ole vaarallista, mutta pidempiaikaisesti tila voi johtaa ketoasidoosiin, eli myrkytystilaan ja sitä kautta koomaan.

HAIMA. Omani päätti lopettaa toimintansa, ja toimin nyt oman elimistöni HAIMAna.

HENRI; tuki, turva, rakkaus ja ystävä.

I

ILMAPALLOT. Ne ovat pelottavia. En mielelläni ole samassa tilassa ilmapallojen kanssa. Siinä ajatuksessa on jotain karmivaa, että tiedät ilmapallon voivan räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

INSULIINI on hormooni, joka säätelee elimistön energia-aineenvaihduntaa, eli elimistön sokerin ja rasvan käyttöä sekä valkuaisaineiden muodostumista.

Kehoni ei liioin enää muodosta INSULIINIÄ ollenkaan, joten annostelen sitä itse pitkävaikutteisena pistoksena aamuin illoin sekä lyhytvaikutteisina pistoksina aterioiden yhteydessä. Jossain kohtaa haimani lopettaa kokonaan toimintansa, ellei ole jo lopettanut.

IHMINEN. Ole ihminen ihmiselle. Olemme kaikki vain ihmisiä, joten olkaamme toisillemme ystävällisiä.

J 

JAKSAMINEN ei ole itsestään selvyys. JAKSAMINEN voi olla hukassa monesta eri syystä. Oma jaksaminen on ollut aika ajoin hukassa. 

Minun vuoden kestäneeseen JAKSAMATTOMUUTEEN löytyi syy nimeltä diabetes.

Pitkäaikaissairauden vuoksi JAKSAMISTA varmasti koetellaan monessa tilanteessa nyt ja tulevaisuudessa.

K

KÄRSIVÄLLISYYS, tai sen puute. Taidan olla melko usein KÄRSIMÄTÖN. En malta millään odottaa joitan asioita. Kaiken pitäisi tapahtua tässä, heti ja nyt. On siis vielä paljon harjoiteltavaa.

KETOASIDOOSI on tila jossa lisääntyneen rasvanpolton vuoksi kehoon muodostuu ketoaineita. Tämä johtaa veren liialliseen happamoitumiseen. KETOASIDOOSI voi tulla verensokereiden ylittäessä 14mmol. Näin voi siis käydä, jos keho ei saa tarpeeksi insuliiniä.

KIPU Kärsin nivelkohtien kivuista päivittäin. Olkapäät, kyynärpää, selkä, niskat. Viimeisen vuoden jokaisena päivänä, erityisesti aamuisin ollut KIPUA. En kuitenkaan käytä särkylääkkeitä. Vain silloin kun ei mitään ole tehtävissä. Liikkuminen helpottaa, samoin kylmä ja kuuma hoito.

L

LIHAKSET! Ilman lihaksia keho ei liiku. Mikään liike ei onnistu, mikäli lihakset eivät toimi tai lihaksia ei ole... Lihakset luovat kehoon muotoja.

Pyrin ylläpitämään lihaksieni toimintaa käymällä liikkumassa eri tavoin.

LEIKKAUS

Lonkan tähystysLEIKKAUKSESTA on aikaa noin 5kk. Olen toipunut hyvin, mutta vielä on kuntoutettavaa ja notkistettavaa. Elämä on yhtä kuntoutusta.

LOMA

LOMAA odottaa aina kuin kuuta nousevaa ja sitten se onkin jo ohi. 

Minun mielestäni me kaikki raskaan työn raatajat ansaitsemme enemmän LOMAA vuodessa, kuin 28 päivää. 

Vuodessa on siis 365 päivää. 

Viikonloppuvapaapäiviä on noin 104 vuodessa, kun viikonloppuja on 51-53 vuodessa.

LOMA vapaita noin 28 päivää vuodessa.

Teemme siis töitä noin 233 päivää vuodessa.

Yhteensä olemme vapaalla / lomalla noin 132 päivää vuodessa. 

Ihmisten enimmäisaika menee siis töissä. Harva meistä nousee aamulla innolla töihin. Harva meistä pitää tekemästään työstä. Kuinka tärkeää on siis tehdä työtä josta pitää, koska vietämme työpaikallamme kuitenkin 233 päivää vuodessa!

Jos saisin päättää, niin tekisimme 4päiväistä työviikkoa ja pitäisimme 3päivän viikonlopun. Näin työmotivaatio säilyisi parempana, koska ihmisella olisi aikaa levätä ja elää omaa elämäänsä nykyistä enemmän. 

M

MIES. Olisi mahtavaa kokeilla, millaista olisi olla MIES, edes päivän. Tuntuu että miehen elämä on useimmiten helpompaa kuin naisten.

N

NAINEN. Ei ole helppoa olla nainen. NAINEN saa osakseen enemmän arvostelua kuin mies. NAISIA koetellaan elämän aikana enemmän kuin miehiä; Kuukautiset ja siihen liittyvät asiat, raskaus ja siihen liittyvät asiat, synnytys ja siihen liittyvät asiat. NAISILLA on yhä edelleen vähemmän oikeuksia kuin miehillä. NAINEN saa yleensä huonompaa palkkaa kuin mies.

On naiseudessa tietenkin ne hyvätkin puolensa... 

O

OPPIMINEN.

Voimme oppia jokaisena päivänä jotain uutta. Koulu ei ole ainoa paikka oppia asioita; Arki, ihmiset ja ympäristö opettavat joka päivä jotain. Pitäkäämme aistimme auki!

P

PERHE. Ihmistä, joka asuu yksin, ei luokitella PERHEEKSI. Yhteiskunnan mukaan PERHEEKSI luokitellaan vasta kun asuu jonkun kanssa. Olen tästä eri mieltä.

Minulla on perhe; SukulaisPERHE, kotiPERHE, kaveri/ystäväPERHE.

PASKA. Elämä ja asiat voivat välillä tuntua todella PASKALTA. Tällekin asialle on syy: Jotta voimme nauttia hyvistä hetkistä ja asioista, on välillä koettava jotain todella PASKAA!

Simple as that!

Q

R

RAKKAUS. Ilman sitä ei kukaan selviäisi tällä planeetalla.

All you need is LOVE. 

Ja suurin niistä on RAKKAUS!

S

SANNA on nimeni, enkä sitä muuksi muuttaisikaan.

SAIRASTELU. Normaalisti en sairastele usein, ehkä kerran kaksi vuodessa. Tällä hetkellä pelkään kaikkia tauteja ja SAIRAUKSIA enemmän kuin koskaan. Pienikin flunssa voi viedä diabeetikon sairaalahoitoon, kuumeesta ja mahataudista puhumattakaan.

Ethän siis tule kyläilemään tms jos olet SAIRAANA.

SAAPPAAT. On hypättävä toisen ihmisen saappaisiin, jotta voisi ymmärtää hänen elämäänsä. Ei siis arvostella muita ihmisiä, ennen kuin on kokeiltu hänen SAAPPAITAAN.

T

TERVEYS, se ei ole itsestään selvyys. Olen sen tajnnut viimeisen vuoden aikana.

U

USKOLLISUUS.

Ole uskollinen erityisesti itsellesi. Ole uskollinen parisuhteellesi, perheellesi ja ystävillesi.

V

VALEHTELU saa karvani nousemaan pystyyn. Elämä olisi varmasti helpompaa, kun ihmiset olisivat rehellisiä toisilleen. 

X

Y

YSTÄVYYS ja YSTÄVÄT.

Ystävän kanssa voi olla oma itsensä, esittämättä mitään. Ystävän kanssa voi, hölmöillä, nauraa, itkeä, keskustella ja kaikkea siltä väliltä.

Z 

ZzzZ, eli uni, eli nukkuminen, joka on elintärkeää! Keho vaatii unta kehittyäkseen, viisastuakseen, kasvaakseen ja pysyäkseen terveenä. Mikäli valvomme liian pitkän ajan, vastaa se pientä humalatilaa. 

ÅÄÖ 

ÄITI on tärkeä tuki ja ystävä. ÄITI on äärettömän rakas.

Siinä ne olivat, minun AAKKOSET. Ehkä sinäkin teet omasi. 

-SannaSaappaineen-

Diabeteskö MuSTaVaLkOiNeN

Moni ajattelee Diabeteksen kovin mustavalkoisena. Niin olen minäkin tehnyt, ennen kuin tähän sairastuin.
Ihmisillä todella paljon harhakuvia sairaudesta, sen hoidosta ja diabeetikon elämästä.
En ole paras mahdollinen ihminen tätä kirjoittamaan, koska sairautta takana tänään vasta yksi kuukausi, mutta olen varma että mustavalkoinen ajatusmaailmani kyseisestä sairaudesta on muuttunut todella paljon!

Vaikka diabeetikko hoitaisi itseään juuri niin kuin kaikissa ohjekirjoissa sanotaan, ei se silti takaa täydellistä hoitotasapainoa. Tämä sairaus tuntuu olevat monella tapaa arvoitus niin tutkijoille kuin sairastajille.

Verensokerit voivat heitellä liian monesta syystä:

• Liikaa tai liian vähän insuliinia
• Insuliini, verensokeri ja hiilihydraatit eivät kohtaa
• Tulehdustila kehossa. Esimerkiksi kuume, flunssa, niveltulehdus, hammastulehdus, ampiaisen pistos yms.
• Väsymys
• Stressi
• Tunnetilat (ilo, suru, jännitys, rakastuminen, viha tms.)
• Arki
• Loma
• Liikunta
• Liikkumattomuus
• Saunominen
• Lämpötilan muutokset
• yms.

Monilla tuntuu olevan myös ajatus, että tämä parantuu kun elää terveellisesti. 

Ykköstyypin diabetestä ei kuitenkaan voi parantaa (ainakaan vielä). Ykköstyyppiä ei voi aiheuttaa itse, vaan se on elimistössä ominaisuutena, joka puhkeaa jossain kohtaa.

Kakkostyypin diabetes on kuitenkin "elämäntapa sairaus" joka voi lieventyä / parantua elämän tapojen terveellistyttyä.

Tästä asiasta olen jopa ollut hieman vihainen: 

Minä en juo alkoholia, en polta tupakkaa, enkä käytä huumeita. Syön terveellisesti joskus herkutellen ja liikun säännöllisesti. Silti minulle ja monille muille tulee tämä sairaus. 

Sitten on niitä jotka tekevät juuri kaikkea mitä ei pitäisi ja ovat terveitä. Tämä ei oikein iskostu päähän että miksi hitossa?

Samoin se että jollekin sanotaan että olet riskiryhmässä saada kakkostyypin diabeteksen tms. 

Tee valinta: Muuta elämäntapojasi ja aloita terveellisempi elämä tai aloita pillierilääkitys. Ja hitto vie moni ottaa tuon pillerivaihtoehdon!? Mikä ihmisiä vaivaa?

Helposti unohtuu, että tämä sairaus nimeltä Diabetes voi johtaa kuolemaan. Liian korkeat verensokerit voivat johtaa koomaan ja sitä kautta kuolemaan. Liian alhaiset verensokerit voivat viedä tajun ja siihen saattaa kuolla. Kamala se on ääneen sanoa / kirjoittaa, mutta totta se on.

Huono hoitotasapaino voi aiheuttaa monenlaisia lisäsairauksia: sydän- ja verisuonitauteja, tuntopuutoksia, munuais- ja maksasairauksia, näön kanssa voi tulla ongelmia... Lisäksi diabeetikoilla haavat paranevat hitaammin kuin terveellä ihmisellä. 

Raskaaksi tuleminen saattaa olla vaikeaa tai raskaus voi olla vaikea.

Moni asia vaikeutuu sairauden myötä. Se mikä on terveellä ihmisellä perus flunssa, voi viedä diabeetikon sairaalaan viikoksi, puhumattakaan vatsataudista.

Haluan elää kaikesta tästä huolimatta mahdollisimman normaalia elämää. 

Liikunta on pysynyt ja pysyy elämässäni edelleen. Liikuntasuoritusta ennen on mitattava verensokeri ja tankattava tarvittaessa hiilihydraatteja. Liian matalilla verensokereilla ei kannata lähteä liikkeelle, ettei hypoglykemia yllätä. Liian korkeillakaan ei saa liikkua. 

Tässä pari esimerkkiä:

"Menin uimahallille. Tein mittauksen ja vs. 16.3. On odoteltava, että verensokerit laskevat alle 15mmol. Olen huomannut rauhallisen kävelyn ja veden juonnin tehostavan laskua. Odottelen... Odottelen... Mittailen... Odottelen ja mittailen. 45 minuutin kuluttua vs 14.9 ja vihdoin pääsen uimaan." 

Vaatii hieman kärsivällisyyttä! EIKÖ?

"Menin joogakoululle. Tein mittauksen ja vs 4.3. Syön ison banaanin, odotan 15 minuuttia ja mittaan uudestaan:. vs 4.2. Juon tripin ja odotan taas 15 minuuttia. Vs. 5.4... hmmm juon vielä varmuudeksi soijajuoman kun kyseessä kuitenkin +35 hot jooga. Tunnin loputtua vs 6.4 ja puolen tunnin kuluttua kotona vs 14." 

Ei aina mene kuin elokuvissa!

Haluan syödä terveellisesti, mutta haluan kuitenkin herkutella silloin tällöin.

Eli ei suurta muutosta "edelliseen elämääni".

Herkuttelua on vaikea saada yksi yhteen insuliinien ja verensokereiden kanssa. Joskus kaikki menee nappiin, joskus sokerit nousevat pilviin ja joskus mennään hypoilla eli liian alhaisilla.

Tässä taas esimerkkiä:

"Äitienpäivä ilta brunssilla arvoin silmämääräisesti hiilareita mitä mahdollisesti tulen syömään. Laitan insuliiniä ja herkuttelen pitkästä aikaa oikein kunnolla. Croisanttia, suklaafondueta, mansikoita yms. Nukkumaan mennessä verensokeri 5.3 ja maha aivat pullollaan. Pakko juoda trippi, jotta sokerit hieman nousevat yötä vasten. Vartin päästä mittaan uudestaan ja vs 5.2. Ruisleipä, ja lasillinen mehukeittoa naamaan ja odotellaan, josko nyt pääsisi unille täyden pullottavan vatsansa kanssa? NOOT! vs. 5.4! Pakko änkeä vielä yksi trippi johonkin vatsan onkaloon. Taas odotellaan ja onneksi vihdoin kun kello 01.30 vs pääsee 7 pintaan. Nyt voi alkaa nukkua!"

"Menimme elokuviin. Popcornien tuoksu viilettää jo ulko ovilla nenään. Aloin haaveilemaan poppareista. Finnkinon popparit, mikropopparit, kattilapopparit... Terveelle ihmiselle popcorni kuin popcorni. Diabeetikolle se ei ole sama asia, koska joissakin voi olla hiilaria 60g/100g:ssa ja joissakin 15... Mietein, haavelin ja haistelin. Liian vaikeaksi meni, joten en ottanut poppareita. VITTU!"

Nukkumisen kanssa minulla on ollut ongelmia aika ajoin. Tällä hetkellä näen painajaisia että yöllä verensokerit ovat miinuksen puolella. Heräilen outoihin olotiloihin ja on tietysti pakko yölläkin välillä mittailla silmät ristissä. Unet sekottavat kehon ja tuntemukset ovat ainakin tähän asti olleet huijaustuntemuksia. 

Yksi isoimmista peloistani on se että nukkuessa menee hypoille, enkä herää siihen ja menen tajuttomaksi. Sovittiin H:n kanssa, että aina herätessään herättää minut ja katsoo että oon tajuissani ja vastaan kysymyksiin.

Onneksi H on ollut myös innokas mittailemaan verensokereita ja laittamaan insuliinia, joten uskon olevani hyvissä käsissä. Glykogeeni ruiskukin odottelee kaapissa tarvittaessa hätätilannetta.

Niinkuin ehkä tuli huomattua, diabeetikon elämä ei todellakaan ole MuSTaVaLkOiStA!

Tällä hetkellä pystyn elämään normaalia elämää, josta nautin täysin siemauksin. Mittauksia on tehtävä ja insuliineista on huolehdittava. 

Tällä hetkellä olen "innokas" hoitamaan itseäni, mutta voi olla että joskus tulee turhautumisia.

Yksi hoitomotivaatiota lisäävä seikka on elämänilo ja tulevaisuuden haaveet: haluan saada lapsia, mennä naimisiin, matkustella, nauraa, itkeä, kokea, nähdä, rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Tämä kaikki ei ole itsestään selvyys. 

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pinetä ja isoakin kulkijaa.

Paluu arkeen...

Reilu kaksi viikkoa sitten oli aika palata arkeen, eli työelämään.
Sairaslomani kesti melkein 3kk:

• 4 viikkoa kepeillä hipaisuvarauksella. 
• Seuraavat 2 viikkoa pikkuhiljaa lisättiin painoa jalan päälle.
• Tämän jälkeen ei tarvittu enää keppejä, mutta kuntoutettiin jalkaa pikkuhiljaa taas "omaksi" jalaksi.
• 2kk kohdalla alkoi jalka tuntumaan jo melkein omalta, mutta kipuilun vuoksi vielä jatkettiin sairaslomaa.
• 2 viikkoa ennen töiden aloittamista todettiin Diabetes.
• Ennen töihin paluuta oli opittava haiman tehtäviin.

Töihin paluu jännitti todella paljon. 3kuukautta poissa töistä on pitkä aika. Tiesin, että jalkani kestää työnteon, mutta jännitin verensokereiden muutoksia sekä sitä miten ehdin ja pystyn hoitamaan diabetestäni työhärdellin keskellä.

Maanantai saapui ja menin töihin. Lapset olivat innolla minua vastassa, samoin työkaverit.
Minua oli odotettu takaisin. Olin otettu.
Huomasin kuitenkin että minua odotettiin takaisin samanlaisena Sannana kuin olin ennen sairaslomaa. Tiesin että olen se sama Sanna, mutta menisi hetki, että pystyisin olemaan oma itseni. Kun työrutiini + diabetes yhdistelmä sulautuisivat yhteen olisin valmis olemaan se sama Sanna.
Ensimmäisellä viikolla verensokerit pomppivat miten sattuu. Stressi nostatti selvästi sokereita. Kotona oltiin taas ihanne lukemissa.
Huomasin stressaavani siitä, etten osannut täyttää työkavereiden odotusta työhönpaluustani. Tiesin että tarvitsen hieman aikaa ja arkirutiineja, jotta "tulisin takaisin".

Toisella viikolla työkaverini sanoi: "Sanna! Sinä olet tullut takaisin!" Viikon elimistöni vaati sopeutuakseen takaisin työelämään. Helpotti myös itseäni, että olin edelleen se höpsö, hupsu mutta asiallinen työ minä.

Kaksi viikkoa meni töissä siihen että sain flunssan. Varmaankin moni tietääkin, että päiväkodit yms kuhisevat erilaisia bakteereita, joten oli vain ajan kysymys milloin nappaisin ensimmäisen taudin. Perjantaina alkoi mieletön kurkkukipu, joka jatkui viikonlopun yli. Tiistai iltana alkoi tukkoisuus puskea päälle ja kylmän väristykset. Kuumetta ei kuitenkaan noussut. Keskiviikkona herätessäni olin aivan tukossa ja päässä pyöri. Verensokereissakin näkyi, ettei keho ollut normaalissa tilassa.
Päätin päästä taudista eroon heti ja mahdollisimman pian! Rohtoina toimi tällä kertaa berocca, maitohappobakteerit, sinkki sekä duact.
Torstaina aamulla olikin jo parempi olo! Vitamiinien voima on ihmeellinen! (Nyt pitää kuitenkin koputella puuta, ettei iske vielä joku ekstra tauti päälle tms)

Terveellisellä ruokavaliolla on ihmeellinen vaikutus, unohtamatta maitohappobakteereita ja vitamiineja.

Näillä mennään kohti terveitä päiviä ja palataan taas arkeen.

-Sannuli-

TIETOPAKETTI AIHEESTA DIABETES 1

Tyypin 1, eli "nuoruustyypin" diabeetikoita on suomessa noin 50 000.

Sairastumisikä on yleensä alle 40- vuotiaana.

Ykköstyypin diabetestä ei voida ainakaan vielä ehkäistä eikä parantaa. 

Ykkös tyypin diabeetikoille haiman beetasolut ovat vaurioituneet ja insuliinineritys loppuu asteittain, joillakin nopeammpin ja joillakin hitaammin. Eli tämä tarkoittaa sitä että tehdas nimeltä HAIMA lopettaa toimintansa eli insuliinin tuottamisen. 
Insuliini on haiman erittämä elintärkeä hormoni, joka säätelee energia- aineenvaihduntaa eli elimistön sokerin ja rasvan käyttöä ja varastoitumista sekä valkuaisaineiden rakentumista.
Haiman puuttuva insuliinin eritys on korvattava insuliinipistoksilla tai insuliinipumpulla.
Insuliiniannokset ovat yksilökohtaisia.

! 

Ykköstyypin diabeetikko laittaa elimistöönsä insuliinia keskimäärin noin 6 kertaa päivässä. 1-2 pitkävaikutteista pistosta sekä ateriainsuliini pistetään noin 4 kertaa päivässä. 

Verensokeria mittaillaan yksilökohtaisesti 4-10 kertaa päivässä, joskus enemmänkin.

Jokainen päivä on erilainen 

!

Terveen ihmisen elimistö osaa säädellä hienosti ja tarkasti glukoosi, eli sokeripitoisuutta. Haiman Langerhansin saarekkeiden beetasolut erittävät insuliinia ja aistivat verensokerin muutoksia. Nämä solut pystyvät automaattissti säätämään verensokeria laskevan insuliinin ja verensokoeria nostavan glukagonin erityksen elimistölle sopivaksi. Tämän vuoksi terveen ihmisen verensokeri pysyy normaalilla tasolla eli 3,5-5,5 mmol/l.
Verensokeri ei normaalisti nouse aterioiden jälkeen yli 8mmol /l.

Glukoosi on tärkeä aivojen ja hermokudoksen energianlähde. Glukoosia saadaan joko ruuan hiilihydraateista tai maksasta.
Maksa tuottaa aterioiden välillä ja yöllä paastotilassa sokeria verenkiertoon varastosokerista eli glykogeenista tai esimerkiksi rasvan glyserolista.

Insuliini on ainoa verensokeria laskeva hormoni. Se laskee verensokeria lisäämällä sokerin pääsyä lihassoluihin ja sokerin palamista energiaksi sekä edistämällä sokerin varastoitumista maksaan ja lihaksin ja rasvahappojen varastoitumista rasvakudokseen.

Elimistössä on verensokeria nostavia hormoneja:
Haiman Langerhansin saarekkeiden alfasolujen erittämä glukagoni, lisämunuaisten erittämät stressihormonit; adrenaliini, noradrenaliini ja tulehdushormoni kortisoli sekä aivolisäkkeen erittämä kasvuhormoni. Nämä ovat siis insuliinin vastavaikuttajia.

Mitä tapahtuu kun elimistössä ei ole riittävästi insuliinia?
Sokerin pääsy verestä solujen polttoaineeksi estyy. Solujen energianpuutos on paikattava jotenkin ja siksi rasvakudos alkaa vapauttamaan rasvahappoja kiihtyvästi. Mikäli tämä tila jatkuu pitkään, ihminen laihtuu.

Solut eivät pysty insuliinin puutteessa polttamaan rasvahappoja täydellisesti. Tästä syystä vereen jää "ketoaineita" eli happoja, jotka laskevat veren happamuusastetta. Täydellisessä insuliininpuutoksessa kehittyy hengenvaarallinen tila eli KETOASIDOOSI eli HAPPOMYRKYTYS.
Happomyrkytys saattaa kehittyä nopeasti, jopa kuudessa tunnissa ja tila voi johtaa vuorokaudessa koomaan.

Diabeetikko on itsensä haima. Insuliinia annostellaan ihonalaiseen rasvakudokseen yksilöllisen tarpeen mukaan pistoksilla tai pumpulla. Hoito pyrkii jäljittelemään mahdollisimman tarkasti terveen kehon insuliinituotantoa.
Hoidon on oltava jatkuvaa ja se on ELÄMÄN EDELLYTYS.
Perusinsuliini eli pitkävaikutteinen insuliini.
Ateriainsuliini aterioiden yhteydessä.

LIIAN MATALA VERENSOKERI JA ENSIAPU
Diabeetikko voi liian matalan verensokerin ja insuliinituntemusten ensiavuksi syödä tai juoda jotain nopeasti ja helposti saatavaa hiilihydraattipitoista ruokaa.

• Esimerkiksi: 4-8 sokeripalaa tai siripiri / dexal tuotteita.
• 2dl täysmehua tai sokerijuomaa
• Keskikokoinen hedelmä esim. banaani
• Purkki tai puikko jäätelöä
• Ruokalusikallinen hunajaa 
• 1-2 rkl rusinoita
• tms...

Jos oireet jatkuvat on otettava uusi annos tai syödä ateria.

Mikäli oireisiin ei reagoida, uhkana on tajuttomuus eli insuliinoshokki.

Tajuttomalle ei saa syöttää mitään. Huulten sisäpuolelle voi sivellä hunajaa.

MUISTA AINA SOITTAA AMBULANSSI eli 112, mikäli ilmenee tajuttomuus!

Apuna on myös ruiskeena annettava lääke GLUKAGONI, joka vapauttaa maksasta sokeria verenkiertoon. 

Glukagonia käytetään, mikäli diabeetikko on tajuton. Tässäkin tapauksessa on silti soitettava 112!

Tässä linkkejä, joista löytyy tietoa diabeteksestä sekä ensiavusta ym.

http://www.diabetes.fi/files/118/EAwebFIN2010.pdf

http://www.diabetes.fi/

DIABETES MELLITUS 1, minun tarinani

Aiemmissa kirjoituksissani olen puhunut epämääräisistä kehon oireista, joille ei ole löytynyt selitystä. Olen rampannut lääkäreissä ties miten paljon, saamatta tarvitsemaani empatiaa, ymmärrystä ja asiantuntevaa apua.

Useimmiten vastauskena oireisiini on ollut:

"Olet niin nuori ettei sinulla mitään voi olla"

"Vaikutat oikein terveeltä nuorelta naiselta"

"Sinulla on vain yliliikkuvat nivelet"

"Oletkohan kentis stressaantunut tai masentunut? Yritä olla stressaamatta."

"No otetaan nyt joku perusverenkuva ja kilpirauhaskokeet"

Jokaisella kerralla on ollut eri lääkäri, joka koittaa ystävällisesti sanoa: "Ei sinun ehkä kuitenkaan kannata miettiä liikaa kaikkia kehosi oireita, eikä kannata googletella diagnooseja". 

Onneksi olen ollut jääräpää, enkä ole jättänyt oireitani sivuun ja huomiotta, vaan jatkanut auttavan käden löytämistä ja selvyyttä tähän kaikkeen! Hulluksi olen itseäni jo luullut ja lääkäritkin ovat jotenkin sivulauseessa yrittäneet saada minun sellaista ymmärtää.

Ihmettelen vain että miksi minulta on viimeksi sokeriarvoja otettu 2014, eikä kertaakaan sen jälkeen? Vaikka oireet ovat olleet melkoisen selkeät: Väsymys, uupuneisuus, hapettomuus, jano joka ei sammu juomalla, hapottavat lihakset... yms.

5.4.2016 olin reumalääkärin vastaanotolla, jossa luettelin pitkän litanian oireitani. Lääkäri epäili vahvasti nivelpsoriasista tai selkärankareumaa. Sain lähetteen labraan.
Viikon kuluttua selvisi verikokeiden olevan negatiivisia, eikä verikokeitse löydetty reumaan viittaavaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö reumaa olisi.
Virtsakokeet olivat muuten kunnossa, paitsi että virtsassa oli sokerit ±±, joka yleisimmin viittaa diabetekseen ja harvemmin muutamaan muuhun sairauteen. Virtsassa ei normaalisti kuulu siis olla glukoosia eli sokeria.
Reumapolilta suositeltiin ottamaan yhteys omalääkäriin tai työterveyslääkäriin, jonka tehtävänä olisi laittaa minut lisälabroihin.

Sain lääkäriajan seuraavalle päivälle, perjantaille.
Työterveyslääkäri vähätteli tilannetta ja sanoi että tuskin näitä kokeita tarvitaan, mutta hän nyt laittaa lähetteen labraan niin tarkistetaan paastoverensokeri sekä pitkäaikaissokeri eli "sokerihemoglobiini". Monta kertaa hän vielä totesi että "ei tämä välttämättä silti tarkoita mitään vaikka sokerit plussalla virtsakokeissa ja että ei sinun kannata googletella itsellesi diagnooseja."

Maanantaina 18.4. 2016 kävin 12 tunnin paastoamisen jälkeen otattamassa verikokeet. Olo oli paastoamisen jälkeen hieman kiukkuinen, mutta kuitenkin väsähtnyt ja tutiseva.
Samana iltapäivänä sain tulokset tekstiviestillä puhelimeeni:
Fp-Glug eli paastoverensokeri 17.9 (aikuisen viitearvot 4-6)
BHbA1c eli pitkäaikais sokeri / "sokerihemoglobiini" 76 (aikuisen viitearvot 20-42)
Molemmat arvot olivat siis todella koholla!
Osasin tulkita tulokset ja tiesin mitä se tarkoittaa. Tarvitsin kuitenkin lääkärin sanovan ääneen sanan DIABETES, ennen kuin uskoisin.
Sain lääkärin soittoajan vasta tiistaille, jonka odottaminen tuntui ikuisuudelta.

Tiistai aamu oli todella sumea ja olin todella väsynyt. Ramppasin pissalla koko ajan. Minua janotti, mutta mikään juoma ei sammuttanut janoa. Ruoka ei maistunut, oli kuvottava olo.
Lääkäri soitti noin klo 13 ja sanoi sanan "DIABETES" ääneen, ja kehotti minua lähtemään heti ACUTAAN.

Pakkasin kamppeet kassiin ja lädin bussilla kohti TAYSsia. Matka tuntui epätodelliselta. Sana diabetes pyöri mielessä ja pidättelin kyyneleitä koko matka.

ACUTASSA pääsin jonottamatta hoidon tarpeen arviointiin. Hoitaja näki lääkärin lähetteen koneelta ja passitti minut B aulaan odottamaan kutsua.
Ihmisiä oli ensiavussa todella paljon, tuoleja ei ollut montaa vapaana. Odotin ehkä 5 minuuttia ja minut kutsuttiin. Ensihoitaja opiskelija kysyi pystynkö kävelemään ja minähän pystyin. Pääsin "sisälle" ensiavun puolelle, käytävälle vuoteelle odotelemaan. Kaikki muut paikat olivat täynnä.
Minulta otettiin verensokeri sormesta, joka näytti muistaakseni 16.6.
Ketoaineet näyttivät muistaakseni 0.1.
Pissailin purkkiin.
Kädestä otettiin verikokeita.
Lääkäri otti myös laskimoverinäytteen ranteesta.
Minulle laitettiin kanyyli, jonka kautta sain nesteytystä.

Verikokeiden tuloksia odotellessa makoilin sängyllä ja tuijottelin pää tyhjänä tablettia ja soittelin läheisille.
Päivystävä lääkäri jutteli kanssani ja kertoi että kyseessä on DIABETES. Ulkoisen habituksen vuoksi oli jo melko varmaa että kyseessä on ykköstyyppi.
Välillä itkin hieman, välillä olin vain pää tyhjänä.

Kolme tuntia olin päivystyksen puolella, kunnes minut siirrettiin kerrokseen 11 eli sisätautien ja reumakeskuksen osastolle.
Olo oli yllättäen aika rauhallinen.

Sairaanhoitaja tuli juttelemaan kanssani ja sain oman verensokeri mittarin ja siihen tarvittavat välineet. Mittailimme sokereita, jotka olivat edelleen lähemmäs 20.
Päivällisen yhtydessä sain insuliinikynän. Halusin heti itse pistää ja laittaa, koska kukaan ei sitä tekisi tästä eteenpäin puolestani muutenkaan.
Meni muutama sekunti ennenkuin uskalsin pistää. Neula on insuliinikynässä todella pieni, joten ei se liioin tuntunut miltään.

Melkein kuin tornihotelli, ruoka ehkä ei niinkään...

Tiistai meni jotenkin roboottimaisesti. En ehkä vielä oikein tajunnut todellisuutta, vaikka kuitenkin tajusin.
Yö meni pyöriessä. Ei oikein pystynyt nukkumaan ja kanyylikin häiritsi kädessä. Verensokereita mitattiin klo 00.00 ja 04.00.

Keskiviikkona alkoi todellinen oppikoulu.
Minusta oli nyt tultava oma haimani. Minun oli opittava pikkuhiljaa kaikki mitä tämä pitkäaikaissairaus vaatii, jotta se pysyisi mahdollisimman hyvässä hoidossa.
Diabeteshoitajan kanssa juteltiin ja harjoiteltiin ja opiskeltiin.
Sosiaalityöntekijäkin kävi juttelemassa, lähinnä vero asioista ja minne kaikkialle lääkärin B-todistus kuuluisi lähettää.

Voin sanoa että tällä matikkapäällä ei ole ihan helpoin ymmärtää miten lasketaan hiilihydraatit ja verensokerit sopivaksi määräksi insuliinia. Helpotusta ei myöskään tuonut se että kehossa shokki tila päällä!
Mutta minä opein koko ajan lisää.
Jokaisella ruokailulla sain henkiseksi tueksi ja laskujeni varmistajaksi sairaanhoitajan. Tästä oli iso apu ja helpotus.

Keskiviikko iltana alkoi shokki tulla ulos kehosta. Itkin todella paljon! Itkin yksin. Itkin äidin kanssa kilpaa puhelimessa. Itkin hoitajan seurassa. Itkin.
Päässä pyöri kaikki mahdollinen:
"Mitä jos jään yksin?"
"Mitä jos menen tajuttomaksi yöllä ja kuolen?"
"Voinko saada lapsia?"
"Voinko elää normaalia elämää?"
"Voinko liikkua ja urheilla?"
"Saanko herkutella?"
"Miksi juuri minulle kävi näin?"
"Mitä pahaa olen tehnyt?"
"Voiko tässä kuitenkin olla jokin virhe?"
Ajatukset kolisivat päässäni kuin mikäkin betonimylly.

Onneksi tuli yö ja sain edes hieman nukuttua.
Pelkäsi aamulla että minut lähetetään kotiin. Diabeteshoitaja oli jutelut lääkärin kanssa ja kertoi minulle että minun ei tarvinnut lähteä vielä torstaina. Saisin olla vaikka viikonlopunkin sairaalassa, jos minua jännittäisi kotiin lähtö.

Torstaina tuli vielä itkettyä jonkin verran. Olotila alkoi tasaantua. Imin lisää informaatiota itseni ja sairauteni hoitamisesta. Sydänfilmikin otettiin jossain kohtaa. Jalkojeni tuntoaistit testattiin myös.
Halusin vieläkin että hoitaja olisi tukena ruokailujen aikana, jotta varmasti osasin laskea hiilihydraatit ja sokerit niin että insuliiniannos olisi oikea.

Perjantaina herätessäni olin jo aika varmoilla fiiliksillä liikenteessä. Pääsisin viikonlopuksi kotiin.
Lääkäri tutki silmäpohjani. Sain lisää informaatiota ja lisää lappuja ja lippuja.
Odotin jo että H pääsisi töistä ja hakisi minut kotiin.
Iltapäivällä olin pitkästä aikaa omissa vaatteissani. Vaaleanpunainen sairaala pyjama sai jäädä ja oli aika lähteä kotiin.
Olin innoissani kotiin pääsystä, mutta jännitys oli myös suuri. Oloa helpotti kuitenkin tieto, että sain aina soittaa osastolle tai diabeteshoitajalle.
Oli ihana tietää että saisin nukkua omassa sängyssä, omassa kodissa ja päästä omaan ympäristöön!

Jokaisena yönä tähän päivään mennessä kotona ollessani, olen herännyt kolmen aikoihin. Ehkä se on joku kehon tarve tsekata olenko tajuissani, tai oireilenko jollakin tapaa.
Jokaisena yönä tähän mennessä (ja toivottavasti jatkossakin) olo on ollut hyvä.

Ensimmäisen viikon aikana oli tarkoitus saada sokerit pysymään järkevällä tasolla. Koska verensokerini ovat olleet todella korkeat, ei kannata heti tiputtaa sokeriarvoja normaalille tasolle, ettei keho ihmety.
Nyt, tästä päivästä eteenpäin olisi tarkoitus pitää verensokerit taas jo hieman lähempänä normaaleja arvoja.

Verensokerit heittelevät edelleen aika hurjasti. Pikkuhiljaa toivottavasti löytyy sopivat insuliiniannostukset ja pääsisin nauttimaan "normaalista olotilasta".

Huomenna tulee viikko siitä kun pääsin kotiin sairaalasta.
"Diabetes matematiikka" on ainakin kehittynyt hurjasti.
Olen käynyt kaksi kertaa uimassa ja pari kertaa lenkillä.
Yksin lähtö liikkumaan ja muuallekin jännittää hieman. Ehkä saan rohkeutta ja varmuutta kun postista saapuu tilaamani diabetes rannekeet. Tulee ehkä hieman turvallisempi olo, vaikka rannekkeet eivät itse minua auta, mutta helpottavat muita ihmisiä auttamaan minua, jos jotakin sattuu.

Siinä pikakelauksena minun tarinani.

Tiedän että tämä on kamala sanonta, mutta kirjoitan sen silti:

"Se mikä ei tapa, se vahvistaa"

I'll be strong! 

Ive still got a lot of fight left in me! 

Sairaslomaa, kuntoutusta ja lukemista...

Leikkauksesta aikaa kaksi kuukautta. 

Tässä treeni / kuntoutus kuulumisia:

• Kävely alkaa vaikuttaa jo luonnolliselta, mutta välillä lievällä linkutuksella höystettynä.
• Alkuviikosta sain tehtyä ensimmäiset askelkyykyt oman kehon painolla. Hieman lonkka kipuili aluksi, mutta totuttuaan, alkoi liike sujumaan jo paremmin.
• Kyykkääminen vaatii vielä harjoittelua ja kuntouttamista. Pakara / lonkka jää hetkeksi jonkinmoiseen jumi tai kiputilaan kyykystä noustessa. Rauhallisesti ja hallitusti liikerataa toistamalla ja tekemällä tämäkin liike varmasti herää pikkuhiljaa.
• Sisäpyöräilyä testailin itsekseni alkuviikosta. Pienen alku"kankeuden" jälkeen pyöräily lähti rullailemaan. 
• Tämän viikon alussa cross trainerillä ei vielä onnistunut alkulämmittelyt lievän kivun vuoksi, mutta tänään pääsin crossailemaan ilman kipuja! 

Huomaan, niin arjessa kuin kuntosalilla, että jalan liikkeiden tekemiseen on keskityttävä 100%! Heti kun ajatus lähtee pois tekemisestä, tuntuu kipu tai vihlaisu lonkassa.

Viime viikolla olin jutuilla lääkärin kanssa ja sairasloma jatkuu vielä kuukauden. Jos tekisin istumatyötä tai vastaavaa, olisin varmaankin jo töissä. Päiväkodin arki on kuitenkin melkoisen aktiivista. Työskentely on melko hektistä ja vaatii äkkinäisiä liikkeitä.

En ole ikinä ollut näin pitkään sairaslomalla. Aika on kuitenkin mennyt yllättävän nopeasti.

Miten olen saanut päiväni kulumaan?

Ensimmäiset 4 viikkoa päivät kulkivat samalla rutiinilla: 

Aamupala, jonka jälkeen aamujumppa. Lukemista / leffoja / sarjoja / puuhastelua. Lounas, jonka jälkeen jumppailut. Lukemista / leffoja / sarjoja / puuhastelua. Päivällistä syötiin H:n kanssa yhdessä kun hän päätsi töistä kotiin. Lukemista / leffoja / sarjoja / puuhastelua. Iltajumppa ja iltapala.

Aika BOORING!

Kun ensimmäiset 4 viikkoa olivat kuluneet, alettiin painoa laittaa jalalle pikkuhiljaa. Aktiivisuus kasvoi hieman, mutta arki kulki melkolailla samalla kaavalla kuin aiemminkin.

Kokonaan ilman keppejä olen ollut NYT 2 viikkoa ja 3 päivää.  

3 viikkoa sitten uskalsin lähteä ensimmäistä kertaa yksin bussilla liikenteeseen yhden kepin voimin. Sen jälkeen meneminen ja tekeminen on lisääntynyt runsaasti. 

On ihanaa olla itsenäinen! 

Jumppa"PIRKKO" alkaa tekemään paluuta pikkuhiljaa!

Arki pyörii kotona puuhastellen. Kuntoutus / treenaaminen jatkuu kävellen, vesijuosten, kuntosaleillen yms. 

Näiden lisäksi yritän parhaani mukaan lukea pääsykoemateriaaleja. Helppoa se ei ole, mutta yritettävä on. Tänään luin yhtä sivua puoli tuntia, enkä vieläkään ymmärrä mitä luin. 

Olisi niin kiva pystyä lukemaan tekstin yhdellä kerralla sisäistäen sen mitä lukee!

Näillä mennään:Yritetään parhaamme, koska muuta ei voi! 

Diagnoosien kevät!

Tämä kevät on ollut täynnä kaikenmoista!
Tuntuu raskaalta saada lisää diagnooseja, mutta myös helpottavalta.
Osan oireiden kanssa on taisteltu pidempään kuin toisten.
Helpottavaa saada tietää mikä minua vaivaa. Mutta en kuitenkaan haluaisi olla "sairas".

Lonkka vaivoihin jouduin käymään monella lääkärillä ennen kuin pääsin röngteniin ja sen jälkeen magneettiin (vieläpä kahteen kertaan). Muutamat lääkärit ja fysioterapeutit vain totesivat;
"Olet niin nuori ettei sinulla mitään ole".
"Olet vain yliliikkuva, kokeileppa näitä ja näitä ohjeita".

Oli helpottavaa vihdoin saada diagnoosi; labrumin repeämä.
Operaatioon joutuminen pelotti, mutta helpottavaa oli tietää ongelman olevan korjattavissa.

Ortopedi teki minulle lähetteen reumalääkärille monien vaivojeni vuoksi.. Aikaa sain odottaa muutamia kuukausia.

Tänään menin kaksi sivuisen oirelistani kanssa reumalääkärin vastaanotolle.
Sain kertoa oireet rauhassa, ilman kiirettä ja hoppuuttamista.
Minua tutkittiin käsin sekä ultraäänen kanssa.

Olin diagnosoinut itseni jo kotona; selkärankareuma, nivelpsoriasis tms... Kiitos GOOGLE !
Lääkäri totesi oireiden ja vaivojen selkeästi viittaavan selkärankareumaan tai nivelpsoriasikseen.
Minulla on siis mitä ilmeisemmin REUMASAIRAUS!

Sain lähetteen laboratoriokokeisiin, fysioterapeutille, ihotautilääkärille sekä suolistotutkimuksiin!
KIITOS! VIHDOIN MINUT OTETTIIN VAKAVASTI!

7 tuubillista verikokeita on tänään vuodatettu tutkittavaksi. Lähipäivinä vielä vessanäytteiden vuoro. Josko näillä tutkimuksilla saataisiin varmuus ja selvyys.

Olen kuvitellut jo olevani hullu oireitteni kanssa, mutta nyt sain oikeasti jo diagnoosiepäilyn!
Iloinen en suinkaan ole tiedosta, että minulla on reumasairaus. Iloinen olen siitä, että loppuu tämä arvuuttelu ja saan APUA!

Eikä tässä vielä kaikki! Here is more!

Minulla on pitkään ollut isoja vaikeuksia lukemisen kanssa:

• Rivit ja kirjaimet hyppivät minne sattuu. 
• En ymmärrä lukemaani. 
• Joudun käyttämään lukemiseen aikaan tuplasti enemmän kuin monet muut. 
• Luen asioita väärin.

Vihdoin sain diagnoosin: LUKIHÄIRIÖ!

Olen taistellut ala-asteen, ylä-asteen ja kaksi ammattikoulua läpi! Nyt vihdoin kaikelle löytyi syy! Tämä varmaankin helpottaa tulevia pääsykokeita, mikäli kutsua tulee. Mahdollisesti saan tulevaan koulunkäyntiini helpotusta tai apua.

Näillä mennään mitä annetaan! 

Onneksi vaivoihin on myös lääke; LIIKUNTA!

Liikunta helpottaa niveloireita ja on kuulemma myös hyväksi oppimiselle!

-Sannuli-

Treeniä pitkästä aikaa!

Heti pääsiäisen jälkeen oli hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämähän tarkoittaakin sitä että superdieettiä noudatetaan seuraavat 6viikkoa, jonka jälkeen elämä jatkuu herkuttomana juhannukseen asti!
Suurimmat muutokset tapahtuvat herkkupuolella. Muutoin ruokavalio on kutakuinkin samankaltainen, mutta pienillä muutoksilla höystettynä.
Enemmän kasviksia ja marjoja!
Leivät, rasvat ja kastikkeet ovat poissa!
Puhdasta ruokaa ilman jekkuja!

Eilen eli tiistaina olin KUNTOSALILLA ensimmäistä kertaa operaation jälkeen!
Olin henkisesti valmistautunut, ettei treeni luista kuin ennen. Otin rauhallisesti, sovelsin ja tein minkä pystyin!
Operoitu lonkka ei toimi ihan vielä kuin ennen. Olkapäät kipuilevat sekä vasen kyynärpää on jonkinmoisessa tulehdustilassa. Näillä mennään ja eiköhän se kroppa sieltä heräile!

Tässä treeniliikkeet:

Maastavato + rinnalleveto yhdistelmä
Ylätalja vastaotteella
Kulmasoutu alavatsaan ja ylävatsaan yhdistelmä vuorotellen
Hauiskääntö vasaraotteella

Jalkaprässi jalat leveällä, jonka jälkeen sama setti jalat kapealla
Sumomaastaveto
Askelkyykky lyhyt askel ja pitkä askel yhdistelmä vuorottelevat
Jalkojen nosto maaten

Vipunosto maaten + ranskis
Hauiskääntö + pystypunnerrus yhdistelmä
Vipunosto eteen + sivulle yhdistelmä
Vatsarutistus

Tässä kommentit tekemisestä:

Maastaveto + rinnalleveto liikkeen tein jumppakepillä. Lähdin testailemaan pääsenkö kyykkyyn ja tekeekö kipeää. Pääsin niin alas että reidet olivat samansuuntaisesti kuin lattia. Oikea pakara nukkui vielä.
Ylätalja, kulmasoutu ja hauiskääntö onnistuivat, vaikkakin pienemmillä painoilla kuin ennen sairaslomaa.
Jalkaprässin liikerataa testailin hurjalla 5kg painoilla. Nosti 10kiloon. Jatkoin jalkojen aktivointia yksitellen yhden jalan prässi tekniikalla. Aloitin 5kg:sta, tein sarjan ja nostin painoa. Jatkoin tätä niin kauan, kunnes alkoi tuntua ikävää painetta lonkassa. Pääsin 29kiloon!
Sumomaastaveto oli kaukana sumosta. Kyykkäystä tasapenkille ja ylös pakarapuristuksella. Pakarapuristus tuottaa hieman kipua.
Askelkyykky ei onnistu vielä ollenkaan! Jalat eivät vielä suostuneet mennä askelkyykky asentoon ja yrittäminen tuotti kipua.
Jalkojen noston tein lantion nostona sekä nostin hieman jalkoja maasta. Liika nostaminen tuotti kipua.
Vipunostot maaten sujuivat hyvin. Vasen kyynärpää sattui todella paljon ranskiksia tehdessä, että tein sen kilon painolla ja toisen normipainolla. Pelkkä liike ilman painoakin saattaa sattua.
Hauiskääntö + pystypunnerrus onnistuivat samoin vipunostot.
Vatsarutistuksetkin onnistuvat, kunhan jalat jätetään rauhaan.

Koin jonkinmoista EUFORIAA kun pääsin salille. Jossain kohtaa meinasi tulla itku, kun keho ei tunnu yhtään omalta ja kipuja on milloin missäkin.
Pakko on yrittää! Pakko tehdä sen mitä pystyy!
Mitä enemmän käytän kehoani ja niveliäni, sitä enemmän ne heräilevät, vaikkakin pikkuhiljaa.

Toivon saavani selvyyden oireilleni, joita on aikamoinen lista!
Päällimmäisenä ovat nivelvaivat: Akillesjänne kroonisesti tulehtunut ja turvoksissa, olkapäät särkevät erityisesti levossa, kyynärpää jonkinmoisessa tulehdustilassa kipua unohtamatta, selkä jäykkänä erityisesti levon jälkeen, iho oireet, vatsa oireet....... yms.
Kun katson listaa, minkä olen valmistellut ensi viikoksi reumalääkäriä varten, alkaa väkisin miettä että olenko luulosairas tai hullu?

Päivä kerrallaan! En muuta voi!

- annaS-