Pääsin heti vaihtaman ihastuttavat sairaalan vaatteet ylleni:
Valkoinen muodikas selästä avoin mekko.
Victorias secretin valkoiset korkea vyötäröiset alushousut.
Vaaleanpunaiset leveälahkeiset tommy hillfigerin housut.
Vaaleanpunainen Chanelin lanteilta sidottava takki.
Terve jalkani sai kuuminta muotia olevan kompressiosukan sekä molempiin jalkoihin Reebokin crossfit polvisukat.
Jalkaani sain myös pitkään Suomalaismiesten suosiossa olleet sandaalit.
NOOOOT!
Totuus oli kuitenkin ehkä hieman edellisestä kuvauksesta poikkeava.
No vaatteet olivat ainakin mukavat ja rennot päällä!
Pukemisen ohessa sain yhden Diapamin rauhoittamaan jännitystäni. Hetken vaikutuksen jälkeen tuntui kuin silmät katsoisivat kieroon.
Vaatteiden vaihdon jälkeen tapasin lääkärit. He kyselivät vielä oireeni läpi ja taivuttelivat lonkkaani suuntaan jos toiseen. Kertoivat hieman leikkauksesta ja sain kysellä heiltä kysymyksiä.
Hetken istuskeltuani odotustilassa, tuli Fysioterapeutti kertomaan heräämössä tapahtuvista "jumppaohjeista" sekä harjoittelimme oikeaoppista kävelyä kyynärsauvoilla.
Palauduin istuskelemaan odotustilaan lueskelemaan lehtiä ja katsomaan mitä YLE1 tarjonnassa olisi tällä kertaa.
Hetken kuluttua nimeäni kutsuttiin jälleen. Tällä kertaa anestesialääkäri vaihtoi kuulumisia kanssani ja kertoi omalta osaltaan tulevista tapahtumista. Sain allergialääkkeen, koska spinaalipuudutus aine aiheuttaa usein sivuoireena kutinaa.
Lopulta hoitaja haki minut kohti leikkaussalia. Olin odotellut leikkaukseen pääsya noin 3tuntia. Yleensä odottavan aika on pitkä, mutta tuo kolme tuntia meni yllättävän nopeasti. Voi olla että lääkkeilläkin oli oma vaikutuksensa asiaan.
Leikaussaliin päästyäni, minut ohjattiin selinmakuulle leikkauspöydälle. Kaikki jännitys laukesi itkuksi. Hoitaja lohdutti ettei minulla olisi mitään hätää. Vasempaan käteen laitettiin kanyyli, jonka kautta sain nesteytystä tippana. Hoitaja laittoi myös rauhoittavaa lääkettä. Rentouttava lääke helpotti oloani.
Minua käänneltiin ja väänneltiin hoitopöydällä.
Anestesialääkäri laittoi minulle spinaalipuudutuksen, jota olin pelännyt melko paljon. Puudutus ei kuitenkaan sattunut sen enempää kuin verikokeen ottaminenkaan. Mielestäni kanyylin laitto tuntui enemmän kuin puudutuksen laitto.
Hetken kuluttua jalkojeni tuntoa testailtiin kylmällä. En tuntenut mitään.
Housutkin vietiin jalasta jossain kohtaa.
Terve jalka sidottiin jännästi ilmaan ja oikea jalkani laitettiin venytykseen, jotta lonkkaan saataisiin tähystystilaa. Vasemmalle eli terveelle puolelleni tuli kaksi isoa näyttöä, josta operaatio näkyi.
Minun ja lääkäreiden väliin laitettiin liinat ja verhot, etten näkisi mitä he tekevät.
Puudutusaine tai rentouttavalääke aiheuttvat minulle vilunväristyksen kaltaista tärinää, johon sain jonka poistamiseksi sain jotain lisälääkettä.
Yhtäkkiä huomaamattani leikkaus olikin jo alkanut ja tähystyskamerat olivat jo lonkassani. Seurasin koko leikkauksen ajan näytöltä tapahtumia. Välillä kyselin ja sain myös vastauksia.
Välillä tunsin jotain lonkassani, mutten kipua. Erityisesti ankkureiden poraus / talttaaminen luuhun tuntui, muttei sattunut.
Lonkasta löytyi labrumin repeämä, mitä varjoaineella otetusta magneetistakin epäiltiin olevan. 100% varmuus tuli siis tähystyksellä. Muutoin kudos oli siistiä, eikä muita vaurioita ollut.
Kaksi ankkuria laitettiin luuhun kiinni, ja labrum sidottiin tukevasti. Lääkärin kirjottaman mukaan "ankkureilla ympäri labrumin menevillä ompereilla tehdään varsin tukeva fiksaatio".
Leikkaus kesti 45minuuttia.
Kaksi pientä arpea jää, joissa molemmissa 2 tikkiä. Yhteensä siis 4 tikkiä.
Leikkauksen jälkeen minut vietiin heräämöön. Ensimmäisenä kyselin heräämön henkilökunnalta koska saisin ruokaa. Olin viimeksi syönyt tiistai iltana ja heräämössä ollessani oli keskiviikko ja kello oli noin yksi, jos oikein muistan.
Saisin ruokaa vasta kun puudutus olisi hävinnyt jaloistani ja jalkani toimisivat "normaalisti".
Suolatipan lisäksi sain sokeritipan.
Vaikka kuinka koitin tahdonvoimalla ja ajatuksen voimalla liikuttaa varpaitani ja jalkojani, mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Olin saanut puudutteen kahden tunnin leikkausta varten, ja leikkaukseni kesti 45minuuttia.
Välillä torkahtelin, välillä kuuntelin mitä ympärilläni tapahtui. Koitin lueskella lehtia, mutta se oli lähinnä sivujen kääntelyä. Torkkujen jälkeen jalkani toimivat aina hieman enemmän.
Kolmen tunnin heräämössä makoilun jälkeen jalkani koukistuivat ja varpaat liikkuivat.
Minut siirrettiin sängyllä osastolle, jossa oli sopivasti jo ruoka aika.
Käytävällä minua vastassa oli äiti ja Henkka. Oli kiva nähdä monen tunnin jälkeen tuttuja kasvoja.
Ruuaksi oli Borssikeittoa ja mangokiisseliä. Borssikeitto ei ole mikään herkkuni, eikä se näytäkään kovinkaan herkulliselta. Nälkäänsä syö vaikka pieniä kivia ja söin kaiken mitä eteeni tuotiin.
Osastolla seurailtiin vielä että ruoka pysyy sisällä ja vessahommat onnistuivat. Sain luvan kotiutua leikkaus iltana. Mukaani sain hoito-ohjeet, sairaslomatodistukset, reseptit yms.
Matka ulko oville oli pitkä, joten sain kyydin pyörätuolilla. Kuljettaja oli innoissaan kun pääsi kuskaamaan minua, äänitehosteineen. :D
Kepeillä köpsötellään seuraavat 4viikkoa. Painoa ei saa laittaa leikatun jalan päälle. Pitää kuvitella että jalan alla on näkkileipä, eikä se saa mennä rikki.
Onneksi on hyvä peruskunto, ja yläkropassa riittää voimaa keppikävelyyn. Terve jalka saa hoitaa hommansa tuplana.
4 viikon jälkeen aletaan progressiivisesti tuomaan painoa leikatun jalan päälle.
Fyssarin "jumppa" ohjeiden mukaan mennään seuraavat 4viikkoa jonka jälkeen fyssarin kanssa tavataan ja katsotaan missä vaihessa mennään.
Tästä jatketaan ja noustaan kuin FEENIX lintu lentoon!
Köpsöttelevin terveisin Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti