Tätä päivää olen odotellut kuin kuuta nousevaa.
Tänään oli tapaaminen fysioterapeutin kanssa.
Tapaamisen aikana tarkasteltiin vielä samat ja tutut jumppaliikkeet ja niiden oikeaoppinen tekeminen. Näillä liikkeillä jatketaan ainakin lääkärin tapaamiseen asti, joka on kahden viikon kuluttua.
UUTUUTENA tästä päivästä eteenpäin on pikkuhiljaa painon laittaminen operoidulle jalalle.
Tästä päivästä viikko eteenpäin siirrytään progressiivisesti puolipainoon. Eli viikon kuluttua jalalla saa olla 30kg painoa.
Homma etenee näin viikolla 5 leikkausesta:
Keskiviikko ja torstai noin 6-10kg painoa jalalla astuessa ja seistessä.
Perjantai ja lauantai noin 15-20kg painoa jalalla astuessa ja seistessä.
Sunnuntai, maanantai ja tiistai noin 25-30kg jalalla astuessa ja seistessä.
Ja näin jatketaan viikolla 6 leikkauksesta:
Keskiviikko ja torstai noin 35-40kg jalalla astuessa ja seistessä.
Perjantai ja lauantai noin 45-50kg jalalla astuessa ja seistessä.
Sunnuntai, maanantai ja tiistai noin 55-60 kg jalalla astuessa ja seistessä.
Tiistaina tai keskiviikko ovat toivottavasti jo päiviä kun kepit saa jättää nurkkaan huilaamaan!
Nyt siis harjoitellaan kävelemistä! Pikkuhiljaa hyvä tulee! TOIVOTTAVASTI!
Jo on aikakin saada jalka normaalisoitumaan! Värierokin sen välillä kertoo, kummassa jalassa kiertää veri paremmin, kun toinen on vaalea ja toinen violetti.
Särkylääkkeille voi olla tarvetta, koska jalka saattaa ihmetellä hieman mitä oikein tapahtuu 4 viikon hiljaiselon jälken!
Tuttujen jumppaleiikkeiden sekä kävelyharjoittelun lisäksi teen rauhallisia painonsiirtoja jalalta toiselle.
Viikolla kaksi tämä koko prosessi oli tuskaisin aika pääkopalle. Silloin turhauduin eniten arjen vaikeuksille, hitaudelleni ja erityisesti sille, etten voi liikkua kotoa minnekään omatoimisesti.
Viime viikko "lomailua" Porissa teki todella hyvää! Näin ihmisiä ja sosiaalistuin! Vireystilani kasvoi huomattavasti!
Yksinolo ei ole minua varten, varsinkaan kun on suurimman osan päivästä yksin. Välillä on hyvä vetäytyä omiin oloihinsa, mutta tälläinen yli yksinäistyminen ei todellakaan ole ketään varten!
Huomaan että ajatus siitä että pääsen pikkuhiljaa enemmän itsenäisemmin liikkumaan saa hymyn huulille. Pieni haaveen pilkahdus jo herää siitä että pääsen kohta pienille kävelylenkeille, uimaan ja liikkumaan normaalihkoon tapaan.
Nautitaan haaveista ja pienistäkin ilon hetkistä!
-Sanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti